26. toukokuuta 2013

Harjoituskakku

Harjoittelin tulevaa varten sekä suklaisen täytekakkupohjan tekoa, että suklaakuorrutteen tekoa. Kuvat jälleen kännykkäkamera laatua, kun kamera ei ollut mummolassa matkassa. 


Suklaakuorrutteen tein Kinuskikissan ohjeella: http://www.kinuskikissa.fi/kakun-kuorrutteet/
Se oli yllättävän helppo tehdä ja onnistui siis mukavasti. Levittäminen oli se vaikeampi homma, ja koska kakkupohjasta mureni paloja niin helposti, ei siitä aivan tasainen tullutkaan. Ensimmäiseksi kuorrutteeksi kuitenkin kohtalainen.


Kakkupohja oli Kakkutaikurin blogista: http://kakkutaikuri83.blogspot.fi/p/kakkupohjat_07.html
Ohje kuudelle munalle, mutta teimme puolikkaan taikinan tällä kertaa. Siitä tuli oikein maukasta, joskin koostumus jäi tosi murenevaksi, mikä hankaloitti sekä kakun kerroksiin leikkaamista, että kuorrutteen levittämistä. Hyvä kakkupohja joka tapauksessa. 

Täytteinä tällä kertaa banaanirahka ja vadelmarahka. Reunat koristeltu Flora Vispillä ja kuorrute tehty Fazerin tummasta suklaasta. 



24. toukokuuta 2013

Synttärikääretorttu

Tyttö täytti 3 vuotta, ja tein kääretortun meidän omaksi iloksi, vaikka varsinaisesti synttäreitä juhlitaan hieman myöhemmin. Suklainen kääretorttu jälleen, tällä kertaa täytteenä mansikka-raparperirahkaa! Tämä on tähän astisista kääretortuista meidän yksi lemppari, ohitse menee oikeastaan vain minttusuklaarahkatorttu.

SUKLAINEN MANSIKKA-RAPARPERI KÄÄRETORTTU


4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl kaakaojauhetta

1 prk Flora kasvirasvasekoitetta
1 prk Ingmanin mansikka-raparperirahkaa
2 dl kuutioitua raparperia

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää vaahdon joukkoon. Vuoraa uunin pelti leivinpaperilla ja kaada taikina siihen. Paista 225 asteessa n. 6-8 minuuttia. Vatkaa kasvirasvasekoite ja lisää joukkoon rahka sekä pehmennetyt raparperikuutiot. Levitä jäähtyneen pohjan päälle ja kääri rullalle. 




23. toukokuuta 2013

Suklainen kääretorttu

SUKLAINEN KÄÄRETORTTU


4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl kaakaojauhetta 

1 prk Valio suklaakermaa
1 prk Valio mansikkarahkaa

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, ja sekoita vaahdon joukkoon. Vuoraa uuninpelti leivinpaperilla ja kaada taikina sen päälle. Paista 225 asteessa n. 6-8 minuuttia. Vatkaa suklaakerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon mansikkarahka. Sokeroi leivinpaperi ja kumoa uunista tullut pohja sen päälle ja irroita leivinpaperi. Levitä täyte pohjan päälle ja kääri rullalle.
Nopeaa ja herkullista! 


21. toukokuuta 2013

Marianne -kakku

Marianne -kakku on ollut blogissani ennenkin, mutta nyt oli pakko päivittää kun huomasin, että jossain vaiheessa kauppoihin on tullut Fazerilta valmista Marianne -murua. Kätevää! Pakko oli kokeilla, joskin jostain syystä kakusta jäi ottamatta kuva valmiina ja huomasin erheen vasta kun kakku oli syöty... 


MARIANNE -KAKKU

200g margariinia
1½-2dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria 
3 rkl maitoa
1½ pussia Marianne Crush:ia


- vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi 
- lisää munat yksitellen ja sekoita hyvin jokaisen jälkeen 
- sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon samalla sekoittaen
- lisää vaniliinisokeri ja maito
- lisää joukkoon Marianne Crush
- kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan 
- paista 170°C 45minuuttia 
- kumoa kakku hieman jäähtyneenä

19. toukokuuta 2013

18. toukokuuta 2013

Joutsenet

Mökkeilimme taannoin Päijät-Hämeessä, ja mökkirannassa kävi myös suloisia vieraita: 











16. toukokuuta 2013

Munakaskäärö

Huhtikuun Ruoka-pirkassa oli Texmex-munakaskäärön ohje, josta innostuttiin heti. Meille siitä tuli pelkkä munakaskäärö, koska en itse pysty vahvempia mausteita käyttämään. Alkuperäinen ohje löytyy täältä - Klick!. Myö tehtiin kutakuinkin näin: 

5 dl rasvatonta maitoa
4 kananmunaa
3/4 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1/4 dl öljyä

Täyte: 
400g sika-nauta jauhelihaa
2 dl sipulikuutioita
Ketsuppia
Jauhelihamaustetta
Koskenlaskija Paprika -sulatejuustoa

Pinnalle: 
Juustoraastetta

1. Vatkaa kananmunat kevyesti maidon joukkoon. Lisää suola, vehnäjauhot ja öljy. Vatkaa taikina tasaiseksi. Anna turvota n. 15 minuuttia. Vuoraa uuninpelti leivinpaperilla ja kaada taikina paperin päälle. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia. 
2. Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon sipulit, koskenlaskija ja mausteet. Sekoita ja anna hautua. 
3. Levitä jauhelihaseos munakaslevylle ja kääri rullaksi. Ripottele pinnalle juustoraaste. Laita vielä uuniin pariksi minuutiksi niin että juusto sulaa. 

Omasta ei kyllä tullut ulkoisesti mitenkään ohjeen kuvan veroista, johtuneeko siitä että muutin käytännössä katsoen yli puolet reseptistä, vai siitä etten käyttänyt Pirkka -tuotteita kuten ohjeessa painotettiin. ;) Joka tapauksessa herkullista oli! Parhaimmillaan tämä ilmeisesti olisi vihreän salaatin kanssa, mutta koska tämä oli hetken mielijohde eikä salaattia ollut, meillä lisukkeena oli täysjyväpastaa ja lohikastiketta. (En sano ettäkö jälkimmäinen olisi paras yhdistelmä, mutta lohikastiketta oli edellisen päivän ruualta jäänyt ja se piti syödä pois..ehkä tästäkin syystä minusta ei varsinaista ruokabloggaajaa tule. ;).)


13. toukokuuta 2013

Hampparit


Tein taannoin itse hampurilaisia (no, sämpylät kylläkin valmiina ostettuja), nam! 
Välissä pihvin lisäksi salaattia, paprikamajoneesia, ketsuppia, kurkkua, kurkkusalaattia ja cheddar-juustoa.

JAUHELIHAPIHVIT
400g jauhelihaa
1 sipuli kuutioituna
1 kananmuna
½ dl korppujauhoja
1 dl maustamatonta jogurttia
mausteita oman maun mukaan

Sekoita ainekset kulhossa keskenään. Muotoile uunin pellille pyöreitä pihvejä, tästä taikinasta olen tainnut tehdä n. 10. Pihvit kutistuvat hieman paistettaessa, joten jos haluaa niiden kypsänä olevan tietynkokoisia, kannattaa tehdä pikkuisen reilummat. Paista 200 asteessa 15 minuuttia. 



9. toukokuuta 2013

Vaatteiden värjäystä

Kälyn kanssa värjäsimme lapsille vaatteita, tällä kertaa tarvittiin iso pino ruskeita vaatteita. Edellisen kerran värjäsin Nitor -tekstiilivärillä, tällä kertaa kokeilussa oli Dylon. Dylonin sävy ainakin ruskean kohdalla omasta mielestäni on paljon parempi. 




Lopputulokseen olin tällä kertaa tyytyväisempi kuin edelliskerralla, vaatteista tuli just niin kivoja kun pitikin. Sukkahousuihin ei tosin tarttunut väri ihan niin tasaisesti, mutta oikeastaan niistäkin tuli ihan hauskat. Sukat onnistui hyvin, vaikka nekin jännitti etukäteen keinokuidun vuoksi. 


100% puuvillaiset vaatteet värjäytyi parhaiten. Ommellanka ei, mutta se tuo aika kivaa lisäilmettä vaatteille. Vaaleanpunaisten housujen vyöt jäivät onneksi vaaleanpunaisiksi, näin juuri toivoimmekin!



Sekoitevaatteista tuli aavistuksen vaaleampia, mutta nättejä kuitenkin. 


Seuraavassa kuvassa näkee pohjavärin eron, t-paita oli alkujaan vaalean sininen ja on siksi tummempi kuin housut, jotka olivat valkoiset.


Pariin vaatteeseen jäi ikäviä mustia pilkkuja, mutta onneksi eivät näy kovinkaan selvästi.



6. toukokuuta 2013

Oon kolmekymppinen!

Toveri täytti 30-vuotta, ja kortin mukaan yllättäen tein lahjaksi kaulakorun. ;)








4. toukokuuta 2013

Synttäri-trio osa 3/3

Vappuna vietimme vapun lisäksi kolmen sukulaisen yhteissynttäreitä. Jokaiselle tein lahjaksi helmikaulakorun, sekä tietysti onnittelukortin. Kolmanteen koruun valitsin Linnut -riipuksen, ja väreiksi violettia, mustaa ja hopeaa. Tämäkin koru tehty kaksinkertaiseen helmilankaan, jossa käytetty violetteja ja mustia lasihelmiä, stardust -hopeahelmiä sekä hopeasisussiemenhelmiä.  









3. toukokuuta 2013

Synttäri-trio osa 2/3

Vappuna vietimme vapun lisäksi kolmen sukulaisen yhteissynttäreitä. Jokaiselle tein lahjaksi helmikaulakorun, sekä tietysti onnittelukortin. Tämä koru lähti rakentumaan hopeisen tähti -riipuksen ympärille, ja koska saajan lempivärit ei ihan ole hallussa, päädyin valitsemaan suht. turvallisesti mustaa, valkoista ja hopeaa. Koru on tehty kaksinkertaiseen helmilankaan, ja käytin riipuksen lisäksi kahdenmuotoisia mustia lasihelmiä, valkoisia kivihelmiä sekä stardust-hopeahelmiä ja hopeasisussiemenhelmiä.