31. joulukuuta 2012

Poikien tuplasynttärit

Joulukuun alussa vietettiin naapurustossa tuplasynttäreitä. Pojille valmistui eläin-aiheiset kortit:





30. joulukuuta 2012

Tonnikala-fetapiirakka



Pohja: 
200g kermaviiliä
1 kananmuna
2 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte: 
1 prk ranskankermaa
1 kananmuna
1 prk tonnikalaa
Fetakuutioita
n. 1 ½ dl juustoraastetta

Sekoita pohjan ainekset keskenään ja levitä vuoan pohjalle. 
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä pohjan päälle. Ripottele juustoraaste pinnalle.
Paista 200 asteessa n. 30 min. 

*   *   *

Naapurilta sain hurjan hyvän suolaisen piirakkapohjaohjeen, ja sitä tuossa jo pariin otteeseen kokeilin. Omani oli tonnikala-fetapiirakka, mutta täytteeseen voi sekoittaa oman maun mukaan mitä haluaa. Todella helppo ja nopea valmistaa, ja ihanan maukas! 



28. joulukuuta 2012

Lorupussit

Joululahjaksi omalle ja sukulaistytölle tein lorupussit. Kuvat piirsin ohuelle kartongille, väritin tusseilla ja leikkasin irti. Liimailin erivärisille korttipohjille, kirjoitin lorun taakse ja laminoin kortit. Pussit ompelin hauskasta lasten kankaasta ja kiinnitin naruihin suloiset huopakukkaset koristeeksi. :)











27. joulukuuta 2012

Kristallisydän kaulakorut äidille ja tyttärelle

Tilaustyönä joululahjaksi valmistui äidille ja tyttärelle musta-violetit kaulakorut, joissa molemmissa riipuksena musta kristallihelmi:




Äidin koru on tehty kaksinkertaiseen korulankaan salpalukolla. Kristallisydämen lisäksi käytin korussa kristallihelmiä sekä lasihelmiä kolmessa eri koossa ja muodossa:





1,5-vuotiaan tyttären koru on tehty joustolankaan salpalukolla. Kristallisydämen lisäksi käytin tässä kristallihelmiä sekä kolmea kokoa pyöreitä lasihelmiä: 




24. joulukuuta 2012

23. joulukuuta 2012

Joulukalenteri osa 5/5

Joulukalenterin kolmesta peräkkäisestä luukusta ystävälle paljastui Hopea Sydän -korusarja. Hopea Sydän -korut valmistui mustista siemenhelmistä, soikioista hopeakehikoista, turkoosista lasihelmistä, Swarovskin kristallihelmistä sekä hopeasisus-siemenhelmistä kierrettävällä lukolla. 

Rannekoru: 

Korvikset: 

Kaulakoru: 


Koko Hopea Sydän -sarja: 


22. joulukuuta 2012

Joulukortit

Teetin tänä vuonna lasten kuvista tehdyt valokuvakortit, mutta neljälle "tavalliselle" joulukortillekin oli tarve. Olen tässä joulukuussa esitellyt blogissa joulukalenteria, jotka teimme ystävän kanssa toisillemme tänä vuonna. Omasta kalenteristani on löytynyt joulukuun aikana kivoja jouluaiheisia askartelujuttuja, joten korttien tarvikkeet oli valtaosin joulukalenterin peruja. :) 





18. joulukuuta 2012

Joulukalenteri osa 4/5

Tänään joulukalenterin luukusta paljastui onnittelukortti, jonka toveri voi kirjoittaa joskus jollekin kun on korttia vailla. 



14. joulukuuta 2012

Joulukalenteri 3/5

Tämän päivän luukusta paljastui värikäs nilkkakoru suloisella sydänlukolla:



10. joulukuuta 2012

Joulukalenteri osa 2/5

Yhdestä joulukalenterin luukusta paljastui helmistä tekemäni avaimenperä: 




7. joulukuuta 2012

Joulukalenteri osa 1/5

Päätimme tänä vuonna tehdä ystävän kanssa toisillemme joulukalenterit. Osaan luukuista tein itse juttuja, joista tarkemmin viidessä päivityksessä.
Joulukalenterin kahdesta peräkkäisestä luukusta löytyi käsitöitä harrastavalle ystävälle muutama silmukkamerkki lisää.


25. marraskuuta 2012

Raikas salaatti

Vihreä Feta-salaatti 


Maistuva lisäkesalaatti, jossa jääsalaattia, basilikaa, fetajuustoa, kurkkua ja viinirypäleitä. 

22. marraskuuta 2012

Hopeiset Linnut

Kesällä tein Linnut -kaulakorun, jonka vauva onnistui kiskaisemaan rikki. Tein riipuksesta uuden korun, jossa riipuksen kaverina mustia lasi- ja kristallihelmiä sekä turkooseja kristallihelmiä: 







19. marraskuuta 2012

Lehtihelmi -kaulakoru


Tein n. kuusi vuotta sitten valkoisista lehden muotoisista lasihelmistä kaula-, ranne- ja korvakorut. Rannekorun lehtihelmi halkesi, ja korviksiin lehtihelmi on liian painava. Sain aikaiseksi purkaa korut, ja tein yhdestä lehtihelmestä kaulakorun. Korussa lasisen lehtihelmen lisäksi valkeita ja vihreitä helmiäislasihelmiä, hopeasisussiemenhelmiä, hopeisia helmihäkkejä sekä vihreitä ja kirkkaita kristallihelmiä. 







Alkuperäinen korusarja löytyy täältä: http://taivaanrannanvarit.blogspot.fi/2010/02/helmia.html. Ehjiä lehtihelmiä on vielä kaksi jäljellä, ovat sen verran isokokoisia, että palvelevat parhaiten kaulakorussa.