18. kesäkuuta 2010

Kummitytölle

Kummitytölle syntyi myös lahja, jonka päätin tällä kertaa tehdä itse. Mietin ensin lelua mutta sitten päähäni pälkähti lorupussi, ja siitä se sitten lähti. Syntyi 30 lorukorttia, auringosta pipariin ja norsusta hammasharjaan asti. Loruja oli tullut kerättyä talteen aiemmilta työpaikoilta. Ensin piirsin kuvat valkoiselle kartongille, sitten reunustin ne mustalla tussilla. Väritin kuvat joko tussilla tai vesivärikynillä. Leikkaamisen jälkeen kirjoitin lorut takapuolelle ja päällystin kortit molemmin puolin kontaktimuovilla.

Lorupussi syntyi valkeasta kankaasta jossa on pieniä apiloita. Kummitytön äiti ja moni muu olisi varmaan näppärästi tehnyt hienommankin pussin, allekirjoittanut kun ei ole hirveästi ommellut. Itse olen pussiin kuitenkin siihen nähden tyytyväinen, miten vähän olen käsitöitä tehnyt. Vaaleanpunainen silkkinauha löytyi askartelulipastosta sulkemaan pussukan.

Toivottavasti kummitytöllä on monia kivoja hetkiä lorujen parissa. :)

2 kommenttia:

  1. kummityttö tykkäsi kovin! Paketti tuli jo eilen (siis torstaina), ja annoin Alinan avattavaksi synttäripäivän aamuna. Kaikki kortit piti heti katsoa, vaikka ihan jokaista lorua ei samalla istumalla jaksanut kuunnella. Eikä itse pussissakaan mitään vikaa ole :)

    Tälle on varmasti käyttöä paljon! Kiitos vielä, sä olet tehnyt kyllä noiden korttien kanssa tosi ison työn.

    VastaaPoista
  2. Kiva! :) Oho, ehtipä se nopeasti kun keskiviikkona vasta vein postiin. Vaikkapa kirjeenähän se taisi lähteä kun oli niin kevyt paketti. Olkaa hyvä! :) Olihan niissä korteissa hommaa mutta tykkäsin väkertää niitä, niin kovasti itse asiassa että alunperin olin suunnitellu että teen 20 korttia, mutten malttanutkaan lopettaa siihen kun oli vielä hahmoja ja loruja takataskussa... :) Mutta enemmän päänvaivaa mulle aiheutti tuo pussukka. :D Mutta selvisin!

    VastaaPoista